Mietin eilen illalla ennen nukahtamistani, että voiko olla mahdollista, että aivot yrittävät suojella ihmistä asioilta, jotka ovat liian pahoja ja vaikeita käsitellä?

Mietin taas meidän mummia. Toisinaan mietin, että en ole käsitellyt vieläkään asiaa. Se jotenkin on hävinnyt aivojeni pohjukkaan, enkä halua kaivaa sitä sieltä takaisin pinnalle ajatuksiini. En osaa alkaa käsitellä koko asiaa. En tiedä miten se pitäisi ottaa esille. Pelkään haavoittuvani liikaa, jos kaivan sen taas esiin. Murenen kasaksi lattialle. Entä jos taas en käsittele, nouseeko se joskus erilaisilla tavoilla elämäni tielle? Ymmärränkö silloin, että se johtuu käsittelemättömistä asioista? Muuttuvatko asiat vieläkin pahemmiksi, kun niitä ei käsittele?

Peilikuvani muistuttaa toisinaan minua, mutta eri muodossa. En tiedä mitä pelkään. Olen aika haavoittuvainen ihminen ja ajattelen liian usein pahoja asioita. Pitäisi unohtaa kaikki tuollainen ja keskittyä iloitsemaan elämän positiivisista asioista.